Kaikkea kanssa

Nyt sitten on jyrähtänyt käyntiin kunnon myllerrys. Olen antanut asiasta osviittoja jo aiemmin. Harva lukijoista tuntuu käsittävän mistä tässä on kysymys. Eletään kuin ennenkin, voidaan kyllä käännellä kylkiä unen houreessa ja potea pientä pahoinvointia, mutta sitten ei piitata tuon taivaallista. Oi ja voi, tämä huolestuttaa Henrikkiäkin. Mitä sitä pitää siten tapahtua, että ihmispolo tajuaa ryhtyä käyttämään pääkoppaansa oikeisiin asioihin?

Pääkopan käytöstä on kysymys. Houriossa elävät kuvittelevat, että  kaikki on ennalta määrättyä kuitenkin ja että joku pelastaa pulasta, kun on ensin on itse sössinyt elämänsä pahemman kerran jumiin. Syytelläään milloin ketäkin ja jopa heristellään nyrkkiä tänne henkimaailmaan, kun oman hiekkalaatikon hiekat on sotkettu. Odotellaan taivaallisten väliintuloa ja toivotaan parasta sekä pelätään pahiinta. Itse ei olla halukkaita eväänsä väräyttämään oman elonsa suhteen. Oi ja voi tästä sitä käydään keskustelua tälläkin tasolla.

Hidasta on ihmispolon kasvu, sen voin kertoa, tuskastuttavan hidasta. Vaikka hitaus ei täällä ole samaa kun siellä maaelämässä. Täällä kun kaikki on näkyvillä ja liikkuminen on ajatuksen mitan päässä. Sitä ei ihmisen älli voi tajuta. Pitäisi päästää itsensä leijumaan niin jo alkaisi tapahtua. Leijuminen ei onnistu, kun on tällännyt pallon jalkaansa ei pääse siitä irti. Halua on mutta kykyä ja tahotoa puuttuu. Olla tollotetaan vaan siinä iankaikkisessa luulossa, mitä on viljelty kaiken maailman auktoriteettien  toimesta. Harhaan johtajilla on ollut ja on edelleen mahtvat markkinat maaelossa. Hyvä uskoisia kun on helppo johtaa. Ne ei älyä kattoa asioiden syitä vaan räknäävät seurauksia.

Henrikki on tuohduksissa. En nyt halua aivan lättänäksi lukijoita tainnuttaa. Tuskastuttaa vain, kun selkeita asioita ei oteta kuuleviin korviin. Huokaillaan ja väkisin pusketaan samaan muottiin koko elämä. Henrikki ja kumppanit eivät voi ratkoa itse aiheutettuja viivästyksiä ja virheellisiä johtopäätelmiä. Kyllä me aktiivisesti koetamme osviittoja antaa, mutta kun tulokset on niin laihoja niin toisinaan tulee mieleen, että antaa olla koko hoito. Se on se kohta jossa minäkin painiskelen. Kärsivällisyyden kanssa.

Kyllä täytyy kirkkaita kunnioittaa, he eivät hättäile eivätkä hermoile. He vaan säteilee ja välittää energiaa oikeilla taajuuksilla. Siittä sitten pääsevät nauttimaan ne, jotka ovat mielensä rauhoittaneet ja sydämensä aukaiseet taivaan tahdolle. Ne on niitä valopäitä, joille maaihmiset edellenkin naureskelevat, poloiset, kun eivät käsitä omaa parastaan.

Hengessä ylevöityneet ovat maaelon tärkeimpiä kansalaisia. He piut paut välittää muitten meuhkaamisista. Heillä on todellinen tieto, miten tässä edetään. Onnettomat ruikuttajat keräävät hiilikasaa päänsä päälle. Sanon minä, että voi sitä porotusta ja siltikään ei lamppu syty.

No Henrikin energiat on tänään vähän liikkeellä ja tahkeita. Kaikki kun vaikuttaa kaikkeen ja kukaan ei ole irrallinen mistään. Oma liikkumavara on olemassa mutta näinä aikoina yhteinen ponnistus muutoksen loppuun viemiseen vaatii kaikien ponniosteluja. Urakka ei ole kenellekkään helppo mutta lohdutuksen sanoja sen verran, että muutosta ei voi pysäyttää millään, vaikka hallitukset ja isot kihot yrittää hankaloittaa kaikkella tavoin. Niillä on pelko persuuksissa, koska samalla rytinällä heidän illuusionsa tulevat kaatua romahtamaan. Valheelliset asiat työntyvät esille ja sekös vasta hirvittää niitä, joilla ei ole puhtaita jauhoja pussissa. Uskottavuuden mentyä jäljelle jää kasa hiiltä ja pölyä.

Henrikin neuvo on se, että jokaisen maaelossa mukana olevan tulisi vihdoin siivota oma elämä ja huusholli. Se tarkoittaa tiukan siivilöinnin alkua. Mitä elämän kielteistä asiaa tai suhdetta pidetään yllä väen vängällä? Millä kuormitetaan omaa terveyttä, mieltä ja pörssiä? Miksi ajatusroska rehoittaa edelleen omassa päässä ja arjessa? Kenen käsikirjoittamassa näytelmässä ollaan, jos omat todelliset vuorosanat juuttuu kurkkuun tai milloin mihinkin kehon osaan?

Nyt on suuren oivaltamisen aika. Se ei ole tulevaisuuden hämärissä vaan juuri nyt. Tieto totuudesta on aina olemassa koskaan se ei ole ollut pilotettuna vaan sitä ei ole haluttu ymmärtää.

On esitetty lukuisia kysymyksiä ajasta ja seuraavista käänteistä. Jokaisella tuntuu olevan joku käsitys muutoksen vaatimuksesta. Se on kerta kaikkiaan niin, että muutos lähtee ainoastaan omasta itsestä.
Arjesta siinä missä jamassa sitä on. Kysymys kuuluu mitä pitää muuttua itsessä? Tavoite on paranemisessa. Lisäsairauksia ei pidä haalia. Haalimiset on haalittu ja nyt pitää pyrkiä purkamaan virheelliset haalimiset. Panna itsestä pois kaikki höpötykset. Mitä mahtaa jäädä jäljelle kun höpötykset riisutaan? No se on se kuuluisa totuus itsestä ja elämästä. Ei enään tulkintaa eikä epäröintiä.

Henrikki muistuttaa vielä, että muutos on täällä ja siellä. Olemme kaikki yhtä samaa suurta ja suunnatonta verkostoa. Yhden valon syttyessä se antaa valoaan myös hämärässä huojuville. Jo vain hekin havahtuvat katsomaan valoon päin ja asellus helpottuu. Puhukaa totta ystävät hyvät.  Puhukaa sydämestä ja katsokaa mitä tapahtuu. Valo sen kun lisääntyy.

Heippa vaan ja hellät tunteet. Henrikki ottaa aika lisän ja käy moikkaamassa muutamaa tuttua.

Koneistot kuntoon

Nyt on korkea aika palata alkujuurille. Maailman melske alkaa olla sitä luokkaa, jotta sinne voi oikeasti sekaantua. Mennä eksyksiin ja sieltä on melko mutkikasta päästä pois. Mitä sekavammaksi elämä kaikkiaan menee, on hyvä  muistaa missä se oman jalka vipajaa. Turhaan sitä koettaa hamuta liian kanssa, vaan asettua häätyy.

Pienessä on kaiken suuren aihiot. Suurikin on saanut alkunsa pienen pienestä ja sallimuksien kautta se on sitten sinkunut venynyt ja paukunut siihen mittaan jossa se nyt töröttää. Jos kaoetamme kattoa alkua emme näe sitä, mutta siellä se on, kun menee tarpeeksi syvälle asioiden ytimeen.

Maailmakaikkeus laajenee laajenemistaan. Ihminen kasvaa kasvamistaan vaikka tuntuu että kasvaminen on väärä sana, mutta on muistettava jotta mistä se ihminen kasvunsa ainekset ottaa? Erehdyksistä, vahingonteoista, itsekkyydestä ja ikeydestä. Tarpeeksi kun sitä vakoa vetelee niin jo vain jalka tökkää. Meneekö ihminen persuuksilleen vai kumahtaako nokillensa? Sitä ei Henrikkikään ala arvuuttelemaan. Vaan kun yläs älyää nousta niin rupaa sitä kattomaan jotta mihin se kenkä tökkäsi? Samalla sitä on pakko vilasta minkälaista jälkeä on aikaan saanut. Kipeä on ruppi ja sisuskaluissa velloo. No oppi on menossa umpiluuhun. Jotakin pitää muuttua.

Isomassa mittakaavassa nyt on menossa melkoiset opinläksyt. Pienemmät kihot yrittää tulla tajuihinsa isojen kihojen hulluuksista. Järki ihmiset koettaa huutaa isoon ääneen ja koko maailma pomppii puoleleta toiselle.

Henrikki näkee täältä asiat eri perspektiivistä. Näen sen alun ja uskokaa tai älkään alkuun ollaan palaamassa isolla älä mölöllä. Kaikki humpuuki paljastuu ja totuus tulla pullahtaa pintaan. Siinä sitä on sitten ihmettelemistä monen kertasesti, jotta miten on voitu kasvaa niin väärille urille. No kasvu vaatii kärsimyksen ja kärsimys on seurausta. Se ei ole syy.

Pysykää perustuksilla. Nyt ei auta hätäillä eikä hermostua. Kaatuu se tämä systeemi mutta se kaatuu juurilleen jossa uudet alut jo itävät. Vanha väärä menee manan majoille ja ruokkii samalla uusia alkuja. Enään ei siihen suuntaan mennä, se on varmaa. Oppi ja ikä kaikki. Sanoo Henrikki, joka
huiskuttelee milloin minkäkilaisilla vehkeillä...jotta tulisi huomioiduksi.