Henrikki haluaa nyt kaivaa muistilokeroita niin itteltänsä kuin lukijoilta ja kirjuriltakin. Yhteisessä venheessä tässä seilaillaan, vaikka kuvittelemme aivan muuta. Yhteys on helppo kuvailla, kun vähän laajentaa omaa piiruvärkkiään. Kaikki ei ole näkyvillä läheskään. Jos jotenkin koetan kertoa, mitä nyt olen saanut tietooni, niin ihmisenä ollessa näkyvyys on alle yhden. Niin, jos 100 on katto, niin alle yhden reiästä sitä ihmispolo tiirailee ja pitää peijjoni suurta ääntä, kuinka paljonon tietävinään. Onhan niitä tietävinään olevia, jotka kailottaa suureen ääneen, kuinka systeemit pyörii. Olen sen nähnyt täällä, että mitä enemmän on tietoa, sen vähä-äänisemmiksi ne käy. He vain hohtaa kirkkautta hiljaisuudestaan päin. Siinä ei ääniefektejä tarvita, kun mestari on paikalla. Kaikki tykkänään vaikenee ja antautuu vain olemaan.
Rukoileminen on vähän saman sorttista yhteyteen siirtymistä. Ensin täytyy virittyä oikeille sfäärille, taivaskanavalle. Jos viritysnappula ja taajuus pysyttelee vain maallisissa on aivan yhtä tyhjän kanssa huhuilla yläkertaan. Toki yäkerta kuulee ja ymmärtää, mutta kun rukoilijan sydän on kiinni, niin tehot putoaa puoleen. Sen käsittäminen jotta puolet ja puolet koskee kaikkea, ei pelkästään leivän jakamista tai jonkun ryhtymisen jyvittämistä. Me täällä vastaamme aina omasta osuudestamme, mutta ihmispolot eivät tahdo käsittää oman osuutensa merkitystä. Silloin kun mutisette rukouksianne puolihuolimattomasti, niin mekin ollaan puolihuolimattomasti paikalla. Meillä kun ei ole valtuuksia täyttää yhtään enempää toiveita. Toisaalta toiveet ovat kyllä aivan oma lukunsa. Ihmiset toivovat niin paljon ja kaikkea, jotta ei vanha Herikkikkään kykene niitä edes noteeraamaan. Se on kuulkaa niin, että jos pääkoppa on täynnä kaikenmaailman hullutuksia, niin se näyttää kun sekasortoiselta, liian täyteen ahdetulta romukaapilta. Ottakaapa varsten ja aukaiskaa yksi kaappi, jossa vallitsee iloinen sekasotku. Miten luulette löytävänne sen punaisen langanpään tai vaikka koko kerän? Se on aivan mahdoton tehtävä. Ei muutako kuin koko sisältö ensin ulos ja sitten sisään. Ja kas perimmäisen pussukan takaa kaivattu keräkin löytyy. Tarkoitan vain sitä, että ajatusmyllyt täytyy selkeyttää, istua hissukseen niin kauan, että koppa hiljenee. Sitten vasta taajuus alkaa täyttyä ja kuuluvuus parantua.
Meillä täälä on taajuudet aina kohdillaan. Sirä varten on olemassa aivan omat hienosäädät. Heti kun maaelon henki alkaa lähetystään virittämään, täällä ollaan hereillä. Henrikki rukoilee alvariinsa ja se on kuulkaa elämystä. Virta kulkee vapaana ja tosi näyttäytyy. Siihen se henkielämä perustuu, tosiasiallisen toden olemassa olemiseen. Mitään humpuukia ei ole ja se jos mikä helpottaa elämää.
Tässäkin pätee se yhden suhde sataan. Yksi on totta ja 99 humpuukin alle luokiteltavaa. Sillä sitä ihmispolo itsensä kuormittaa, tyhjänpäiväisillä epätosilla asioilla. Ei ole kumma, että kenkä tökkää ja lonkka murtuu tai maha menee sekaisin.
No nyt sitten tästä lähtien viritetään vehkeet oikeille taajuuksille. Kuullaan mitä yäkerran kirkkaat tahtoo esiin tuoda. Sen verran voin sanoa, jotta paljon on ja kaikkea. Siinä mylläkässä rukoileminen on ainoa keino pitää suunta selvillä.
Kaikkea saa kokeilla, kun muistaa sitten laskun tulevan maksuun ajallaan. Silloin sitten täytyy pörssinsuut olla löpöllään, pihistämään ei pidä ruveta. Kaikki on maksettava ja kun sen tekee hyvillä mielin niin Heriknikin on helppo hymyillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti