Henrikin aarre arkusta ei löydy pohjaa. Miten sen selität? Olen penkonut arkkuani jo aika pitkään ja aina vain löydän jotakin uutta ja erikoista. Tästä en tiennyt maaelon aikana yhtään mitään ja väitän, ettet sinäkään, rakas lukija, tiedä mistään aarre arkkujen phjattomuudesta, saati siitä että myös sinulla on arkku. Älä ajattele maahanpanijais arkkua, se on aivan eri asia, kuin tämä arkku, mistä nyt osviittani annan.
Suurin hankaluus minulle on tämä luonne. Halausin aina kaiken tapahtuvan oman piiruvärkin mukaan heti tai ainakin justiinsa. Omaan tämän piirteen edelleen ja siinä sitä on kuulkaa vääntämistä. Syntyy idea ja pam, kuvittelen että se tapahtuu heti. Se ei mene niin ja joudun väen vägällä odottelemaan. Odottavan aika voi olla iankaikkisen pitkä ja sekös ottaa päästä tai sydämestä ja kun niitä elimiä ei täällä ole, niin ne ottaa hengen päälle. Joudun opettelmaan malttia. Maltti on valttia, niin kuin tiedätte. Valtti on korttipelissä se laatu, jolla kumotaan kaikki muut. Eli oikeasti kannattaa opetella malttia, jotta saa valtti kortit käteen.
Sama se on siellä teillä. Hätä housujen määrä on suunnaton ja siksi tunnen syvää kiintymystä heihin.Tiedän istä on kysymys ja ymmärryshän antaa jotakin näkövinkkeliä. Sokkona ja tietämättömänä on hankala toisia neuvoa. Siinä kaksi sokeaa toinen toistansa ohjaa ja tietäähän sen, miten siinä käy. Ei käy hyvin ja tuurissaan kompuroinnista selviää vähäisillä vammoilla. Toisinaan sitä voi kaatua kumahtaa sellaiseen kuoppaan jotta sieltä ei omin voimin selviä. Siellä sitten kaksi ämpäripäätä raakkuu apua, joka ei vain tule. Kysymys on siitä kärsivällisyyden opettelemisesta.
Henrikki tässä yrittää lohduttaa sinua. Jos nyt sitten satut istua tai maata lojottomaan syvääkin syvemmässä kuopassa yksin tai jonkun toisen tollon kanssa, niin anna olla. Istua törötä siellä pitkään ja hartaasti. Älä hättäile äläkä missään Herran rakkaudessa panikoi. Satutat vain itteäsi enemmän kun alat riehumaan. Ole hiljaa ja ole ihan rauhassa. Kyllä apujoukot tietää mihin kuoppaan rojahdit ja heille on annettu ohjeet kirkkaiden toimesta. Lopulta olet aina turvassa, mutta oma mieli tekee temppujaan, kun väittää, että nyt on piru merrassa. Ei mitää pirun mertaa ole edes olemassa, usko se, niin jo vain olotila alkaa laantumaan.
Kuinka kauan sitä sitten törötetään siellä, minne kuun kumotuskaan ei yllä? Siltä se voi tuntua, vaikka eihän kuu lopeta kumottamistaan yhden keskenkasvuisen tyypin takia. Siellä se jatkaa kulkuaan aina niin kuin ennenkin. Kauan ja hartaasti eli niin kauan, että opit malttamaan. Ympyrä siis sulkeutuu niin kuin sen on tapana, sillä eihän ympyrä ole ympyrä, jos toinen pää ei toista tavoita?
Henrikin ympyrän sulkeutuminen on edelleen kesken. Eikö ole kumma vaikka olen täällä! No kirkkaitten ympyrät ovat enemmän yhtyneitä, mutta heilläkin sen muoto on vähän erilainen. Se on kuin spiraali, joka etenee yläöspäin. Sitä pitkin ne kulkevat ylös ja alaskin, jos tarvetta ilmenee. Se on kuin hengen hissi.
Niin se aarre arkku oli juttuni juuri. Juuri saavi on leivän teossa mahdottoman hyvä kapistus. Se on vähän kaukaa haettu esimerkki, mutta kuvaa tätä arkku asiaa sopivasti. Kyse on hengen leivästä, joka muhii valmistuakseen oikein ajoitettuna tekemiseksi. Kaikki hyvät ja kestävät vehkeet omistavat vastineensa täällä henkimaailmassa. Se on mahtava huomata. Mikään ei ole turhaa siellä teilläkään, mutta niitten arvostamisien kanssa saatte olla hereillä. Ei se ihmistä tee paremmaksi, jos sillä on komea pytinki ja hieno kulkupeli tai jos hän käy töissä jossakin paremmassa paikasa. Ihminen on ihminen ja arvo mitataan sekä punnitaan tekojen, toimien, ajatuksien ja aikeiden kautta.
Se on kuulkaa melkoinen juttu, kun siellä maaelämässä korkeaan kurssiin noteerattu ihminen tulla tömpsähtää tänne, kesken kiireellisen elämänsä. Mitään hänellä ei ole mukana, vain tehdyt ja toimitetut työt. Ei siis työt sinällään vaan se mieli, millä niitä on toimitettu. Ja lisäksi on suhtautuminen elämään, toisiin ihmisiin, eläimiin luontoon ja luomakuntaan. Eikä siinäkään vielä kaikki, suhtautuminen omaan itseen. Oi armias Luoja, paljon on kuulkaa pohdittavaa. Pakko kertoa yhdestä arvostetusta ihmisestä, joka eleli omalla suunnalla siellä maaelämässä. Hän oli kovin korkealle arvostettu, politiikassa ja kirkkovaltuustossa edusti tiettyä suuntaa. Kovin oli ylpeä luonnoltaan ja odotti aina parasta palvelua. Toisille oli ilkeä ja peijooni vielä kateellinen, jos joku pärjäsi jossakin asiassa, yritti mitätöidä tai mollata. Koskaan ei kiittänyt tai vain silloin kun osapuolena oli hänelle hyödyllinen tyyppi. Silloin mielisteli ja oli niin makeaa, että liekkö tuo siirappi valunut suupielistä. Varsinainen kaksi naamaisuuden perikuva.
No hänen aikansa tuli ja oikeasti kesekn kukkeimman elämän. Oli maata ja tavaraa, kaikkea mitä hän arvosti. Kaikkea mihin hän oli kiintynyt kaiken muun kustannuksella. En ole siellä katsomassa saapujia vaan täällä tiedetään asioista paljon. Hänen saapumisensa herätti hyvin paljon näköaloja herättäviä pohdintoja. Hän ei uskonut olevansa kuollut maaelämästä. Hän haki pörssiään, auton avaimia, oskesalkkuja ja oli paniikissa. Hän on edelleen saamassa tasoittavaa energiaa ja kuitenkin hän on ollut poissa maaelämästä jo pitkään. Tämä on tärkeä asia pohtia. Mihin sitä ittensä juurruttaa? Ei se kuolema muuta tätä juurta muuksi. Kattoa kannattaa omaa juurtumistaan. Pitääkö sitä mammonaa päälimmäisenä ja unohtaa tyystin kaiken tärkeimmän? Täällä ei maksukortit ole käytössä!
Painavaa on Henrikin puhe tänään. Koettakaa nyt ottaa selvää ittestänne ja nauttikaa pyhästä. Sillon se onnistuu parhaiten ja ajoissa. Koskaanhan sitä ei voi tietää ketä tänne seuraavassa kuormassa hutkahtaa. Jos nyt kerran luet näitä jaarituksia voit olla varma, että maaelosi jatkuu toistaiseksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti