Vakavuus on merkki syvistä mietteistä. Syvien mietteiden meressä on haasteellista uida saati pysyä pinnalla. Pinnalla pysyäkseen on osattava päästää irti, itsensä kelluttaminen, on suuri taito. Nyt sitten mennään syvissä vesissä, itse kukin. On tullut aika päästää itsensä kellumaan, se on tämän ajan suurin kokemus ja opetus. Kelluttaessa ei voi pelätä, koska sitä painuu kuin kivi pohjaan. Pelko on pallo jalassa ja huonohan se on päästä menemään, kun pallo vetää pohjaa kohti.
Pallo jalassa, sanottiin entisvanhaan vangista, jolla oikeasti oli ketjuun kiinnitetty, painava pallo nilkassa. Esto päällä, ettei pane juoksuksi ja vielä karkaa tavoittamattomiin kontrolloivilta tahoilta. Vapauden kaipuussa sitä itse kukin yrittää päästä etenemään, mutta vastukset ovat hidastavia tekijöitä. Vasta kun vastukset on purettu, seuraukset siivilöity ja oppi otettu vastaan, vaikkapa kantapään kautta, jonkunlainen vapauden tuulahdus voi tuntua todemmalta. Kyllä se niin on, että moni asia olisi toinen jos ihminen ottaisi itsensä todesta.
Tällä tasolla tosi on ainoa tila. Täällä touus on vallitsevuutta ja maaelämästä kun tänne hutkahdetaan, voidaan todeta että tosi on taruakin ihmeellisempää. On aivan selvää, että paljastuksien saattelema sielu haluaa tehdä parannuksen. Olen kuullut itkujen ja hammastenkiristelyjen jälkeen todettavan, jotta jos olisin tiennyt en olisi tuota tehnyt. Niin se oli minunkin kohdalla ja voin paljastaa, että jokaisella on jotakin kommentoitavaa tähän. Kaiken keskellä totuus ei lakkaa koskaan olemasta tosi. Mikä siinä on, ettei ihmien käsitä sitä? Pakskalloista sukukuntaa tässä ollaan, mutta oman parhaansa tietämisen luulisi olevan ensimmäinen asia mihin tarttua.
Henrikki on puhunut tästä monissa osviitoissa, koska tämä on kaikkista tärkein asia. Mielelläni kuvaisin tätä näin: Jumala=rakkaus=valo=energia, Jumala=totuus=tosi, Jumala=kaikki=kaikessa.
Mitä enemmän ihminen kieltää ja kieroilee, sen kauemapana hän on todesta eli Jumalasta. Sen enemmän hänellä on kasvun aiheita ja vaatimuksia. Ihminen itse toteuttaa ja panee toimeksi elämänsä. Jumala antaa ihmisen sooloilla, koska hän tietää, että aikansa säädeltyään ihmisen on palattava oikealle tielle. Siksi elämä on vaikeaa ja hankalaa, kun ihminen ei ota opiksi. Montako reissua sitä tehdään, kuka sen laskee. Herikin laskupää ei riitä antamaan lukuja eikä niillä määrillä ole mitään tekoa, ainoastaan laadulla ja sisällöllä.
Henrikkiä huolettaa moni asia tänään. Voitte ihmetellä, miten sitä huolta nyt kannetaan. Kyllä sitä vain kannetaan, mutta nyt vähän eri tavoilla kun aiemmin. Enne oli oma nokka tuulessa ja se riitti. Nyt ei ole nokkaa eikä tuultakaan, vaan tietoisuus kaikesta saa mietteet syvenemään. Liitymme toisiimme niin monin tavoin, että sen kuvaaminen on tässä mahdotonta. Yksi jos jättää ja toinen jos pettää, niin miten sitten kolmannelle käy? Ei häävisti, sanoo Henkka.
Mitä seuraavaksi? Kenellekkähän sitä soittaa pirauttaisi? Ei ole olemassa yhtäkään jolla olisi valtaalkaa säveltämään toisen elämää. Joka sen tekee niin on kyllä pulassa jossakin kohtaa. Ilmassa vilisee miljoonia kysymyksiä juuuri tästä. Mitä seuraavaksi? Henrikki sanoo nyt, jotta pysykää totuudessa, vain ja ainoastaan. Totuus on Jumalan kyljessä kyyhöittämistä, siitä ei ole vara lähteä hortoilemaan. Totuus on tosi aina.
Tuli mitä tuli, oli mitä oli, totuus ei muuta mieltään eikä lopeta olemistaan. Ollaan tosissaan tosia ja katsotaan miten äijän tai ämmän käy. Täällä sitä sitten arvuutellaan kuin arvauskeskuksessa ikään, osuiko oikeaan vai upota pärskähtikö. Matkalla ollaan kaikki tyyni, eikä perille pääsyä kannata liian aikaisin alkaa hamuta. Kaikki tulee ajallaan, kunhan kulkupeli on kunnossa. Sen verran tuosta perille pääsystä on sanottava, että maaelossa opetetaan, jotta se on niin kuin elämän jälkeen pötkötellään siellä maan uumenissa odottelemassa viimeistä päivää. Sinne lasketaan palttoo tai takki, ei siellä henki viihdy. Kuka nyt matojen syötäväksi antautuisi ja kenen intresseihin se kuuluisi? Ruppi on ruppi ja henki on henki. Henki lähtee oitis livohkaan, kun palttoosta on aika jättämässä. Ei se suinkaan oitis pääse lepäilemään mestarin jalkojen juureen tai oikealle puolelle. Oi voi sinne on totisesti matkaa. Täällä on monta asuinsijaa ja jokainen halkeutuu tai oikeammin talutetaan oikeaan osoitteeseen. Sula mahdottomuus täällä on eksyä tai joutua väärälle osastolle. Hengen laatu sen ratkaisee. Siinä sitä onkin ratkomista, kun sitä neulos neulokselta tutkitaan. Niinhän se Totuus sanoo, jotta hiuskarvatkin lasketaan. Mitään ei jää huomiotta ja joka sanasta otetaan mitta ja paino. Puhumattakaan teoista ja tekemättä jättämisistä. Tämä on ollut kova koulu myös Herikille. Sen sanon, että kukaan ei tuomiota laske eikä palloa jalkaan tällää, muuta kuin ihminen itse. Mahdoton ymmärtää mutta kyllä se lamppu jossakin vaiheessa syttyy. Se on kaikkien tarkoitus ja siihen myös päästään.
Kova on ollut tämä tuokio, kaikki muistikuvat nousevat pintaan ja niitten kanssa tässä elellään. Niin se on siellä, olkookin että osa kokemuksista on pyyhkiytynet niin syvälle, että ne vain ilmoittavat olemisestaan heikoimipina hetkinä. No kaikki selviää ajallaan ja siihen asti ei ole paluuta menneeseen. On vain löysäiltävä liitinkiä ja paidan kulusta, jos alkaa ahdistamaan. Kotia tässä ollaan menossa kaikki ja muistutan vielä, että lopullista kirkkautta kohti askelletaan kivun ja säryn kautta. Myúuten ei polvet taivu rukoukseen, kun tarpeeksi kovilla ottaa. Muistetaan rukoilla, siunata ja kiittää. Nyt juuri on oikea hetki siihen. Amen ja Henrikki kiittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti