Henrikin naama on nyt peruslukemilla. Voit kyllä ihmetellä, mutta niin se menee, että itte sitä tietää mikä on menossa, tulossa tai minkä läpitte tässä on mentävä. Ihmeitä tapahtuu niissä käänteissä, kun joku asia, ihminen tai tilanne putkahtaa eteen ihan yllättäen. Siinä menee jokunen tovi, jotta pääsee tilanteen tasalle ja kykenee keskittymään.
Siirtmävaihe on päällä ja tässä sitä jossitellaan, jotta mille pitää alkaa. Niin kauan kun pakottaa on aihetta pysyä aloillaan. Mahoton homma heikkohermoisille ja hittaan sorttiset vain hengittää, kun olis jo aiheita ruveta jollekkin. Tasan ei käy onnen lahjat, josko niitä voi onneksi kutsua.
Henrikki on nyt samassa jamassa ja se oikein vihloo sydäntä. Ei minun vaan kirjurin. Tuon herkkyyden kanssa, kun saa olla enemmän hereillä. Ei ole kenellekkään hyväksi päästää koko maailmaa kehille, vaan minkäs teet, kun ne työntyy väkisin läpi. Joku voi päivitellä, jotta mistä se Herikki puhelee. No kun maailman järjestys on muutoksessa niin henkimaailmassakin tapahtuu monen moista. Henkimaailmassa kaikki on esillä, täällä kun ei valehdella eikä teeskennellä. Maaelosta tulleet ovat usein sekopäinä mutta kyllä niistä huolipidetään vaan joskus voidaan lipsahtaa. Paine kun on mahoton näinä aikoina.
Moni kuvittelee, jotta täällä vain helkytellään harppuja ja hymistään kiitosvirsiä. Olla löpötellään valkeat kaavut päällä ja käskennellään lehdoissa tai viilentävien virtojen äärellä. On semmonenki paikka olemassa, mutta siellä ei ole tunkua. Kovin harvat ne siellä viittelöivät ikuisessa kirkkaudessa, täällä on joka hemmollaa hommaa. Oman mallinsa mukaan ja oman porukan kesken.
Miettikää nyt ihan tosissaan, miten semmonen ihminen, joka ei ole eläessään perustanu mistään henkihommista, voisi yhtä äkkiä hujahtaa kirkkaisiin? Voi voi kuinka moni ei vaivaudu ajatustakaan antamaan tälle näköalalle. No kun kuolema tulee ja henki vapautuu maallisesta majasta. Mihin se joutuu tai pääsee? Toiset tuijottaa hautaa ja parkuu kaverin kohtaloa. Siellä se nyt mätänee ja samalla voi vilahtaa mielessä oma viheliäinen kohtalo... Henki kun on vieras käsitys saati henkimaailma, enkelit saati sitten itte Jumala.
Saa siinä kirkonpenkissä hikoila ja käydä ottamassa yhdet ryypyt sillä perusteella, jotta se vois armo koskettaa paatunutta poloista. Ei järjen hiventä eikä pollan säteilyä, sanoo Henrikki, joka tietää mistä puhuu, kun on itte matkan tehny. On kokemusta ja näkemystä, on uskoa ja toivoa. Vaan millä ihmeellä se ihmispolo joka on vieraantunut ja viritetty uskomaan höpöjä. voisi suuntansa kääntää? Jos yrittää niin koko systeemi kääntää selkänsä ja hulluksi leimaavat.
Henkiasiat on hulluutta raha massien kanssa naimisissa oleville. Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää ja jossakin vaiheessa ne henkisilmät auki lävähtävät. Niin se on Luoja säätänyt ja me kaikki, joka ainoa, ollaan saman lain alaisuudessa. Eikö tuo nyt ole selvä, ettei täällä totuudessa anneta oikotie lupia yhellekkään kuolevaiselle, kun ei niitä jaeta jo kuoleillekkaan.
Kovat ovat kokemukset niille, jotka ovat ottaneet ittelleen enemmän valtaa, ko laki säätää. Laki on JUmalallinen laki, ei ihmisen rustaama pelleily tulkinnan varaisuuksineen, joita sitten luetaan kaverin eduksi. Ehei- laki on laki ja se toteutetaan ikusen kirjaimem mukaan. Kyllä siinä myllyssä jauhautuu luulot ja olettamukset. Ei jää kiveä kiven päälle ja hiuskarvatki jaetaan kahtia. Keplottelijat ja valehteliat joutuvat teoistaan tilille. sitä mukaan kuinka moneen niiden tekemiset on sattunu. Itku ja hammasten kiristys tarkoittaa sitä, kun vihdoin tajuaa tehneensä väärin niin perusteellisesti ja pitkään. Kuka sen tuomion lukee? Se vasta onkin merkillinen asia, ihminen itte, pitkien ja perusteellisten pohdintojen jälkeen tai ilman tauloa, uudelleen lauteille. Siinä se on, totuus.
Aika on otollinen vaikka kipua on kestettävä enemmän kuin koskaan aiemmin. Aika on tiivistynyt ja sen pinhuusi voi viedä hermot niiltä jotka ei sittenkään suostu tai niiltä, jotka ovat myrkkyttäneet ittensä ylpeyden ja välinpitämättömyyden sisälle. Tavallinen ajatteleva ja hoksottimia käyttävä alkaa kyllä huhuilemaan tänne päin. Rukoilu onki lisääntynyt ja täällä iloitaan jokaisesta uudesta rukoilijasta. Ihan sama vaikka sen soperruksesta ei saa mitään tolkkua, vaan se ratkaisee jotta vihonki tuoki raukka osaa suunnata katseensa oikeaan päin. Se on hyvä alku ja siitä sitten jatketaan käsi kynkkää, me täällä ja ne siellä. Meidän hommana kun on kynkättää niitä jotka ontuvat. Ontuvia riittää mutta Luojassaan on jo omilla jaloillaki kompuroivia. Osalla jo siiven tyngät sojottaa puderon selustassa. Niitä on ilo katsella, ne näkyy jo kauas.
Onhan tässä tätä jo tullukkin, tämäkin on merkki ja vahvistus. Paljon on tulossa joten jokainen ottakoon itteeän käsistä kiinni ja aloittakkoon rukoustoiminnan. Tänään kun aloitetaan porukalla niin jouluun mennessä ollaan jo vanhoja tekijöitä. Vanhat on aika lähellä kirkkaita, joten eiköhän komuta korkeammille, kun kerran osviitat on annettu.
Hallelujaa siskot ja veikkoset, ei unohdeta yhtäkään, ei pientä eikä isoa. Ollaan armollisia niille jokka tietämättömyydessään loukkovat ittensä. Yritetään pitää ymmärrys ja sydän kohillaan niin kyllä tästä selvitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti