Voi taikkeris maikkeris, Herikki tässä huokaa. On kysytty monella suulla, jotta miten pääkopan saa palvelemaan korkeinta hyvää? Koppa kun haastaa aamusta iltaan ja väliin yölläkin herättää pominallaan. Tämä on kyllä kysymys, joka vaatii todellista tietoa, eikä vain arveluja tai päivittelyjä. Siihen maaelon ihmiset kykenee ja ei millään pääse puusta pitkälle. AAmulla alottaa ja illalla viimeiseksi vielä toteaa, jotta siinä se meni tämäkin päivä, samoilla eväillä ko eilisetkin. Tämä ei tästä kummenen ja sillä siisti.
Tässä se on jutun juuri. Kuka se koneen käyttäjä on? Kuka suoltaa ajatusta solkenaan ja sekoilee sanojen seassa? No itte kukin ja kun ajatusten tulvan alla räpiköidään. niin eihän siitä voi tulla mitään. Naurattaa oikein, kun muistan, miten itte yritin saada selkoa elämääni. Niin kauan se oli hakuammuntaa, kunnes tulin tajuihini. Minä se olen kaikessa. Vaan kun minä on hukassa, niin sitä kuvittelee, jotta ne ovatkin toiset, jotka hääräävät elämässäni. Kuvitelma istuu tiukassa, koska mukavaahan se on toisia mollata omasta onnettomuudesta ja surkeudesta. Se on selvä osviitta, jotta ne jotka napisee ja valittaa, eivät tiedä elämän perusteista yhtään mitään. Haku on niin sanotusti päällä, mutta kun suunta on väär, niin eihän sielä voi löytää. Älliä ei ole kääntää suuntaa vaan vauhtia vain lisätään, jotta mahan alus on jalkoja täynnä. Kiireellä sanotaan olevan psk...loppu. Kiire ja ahneus tarkoittavat tässä samaa. Ahnehditaan niin paljon, että tukehdutaan. Juostaan niin kiiruusti, että kaadutaan läkähdykseen.
Henrikki neuvoo, jotta ole hiljaa. Sulje suusi ja keskity siihen. Yhtään sanaa eikä äännettä anneta tulla. Kun alkaa ylähuulta tai kitalakea pistelemään, ei anneta periksi. Keskitytään olemaan hiljaa. Hiljaa hiljaisuudessa. Joo-o tässä kohtaa alkaa jo kämmenet hiostua. Niin mahdottomalta se tuntuu, mutta nyt onkin kyse muusta kuin tuntumisesta. Huomaa hyvä ihminen se ero. On se vaikeaa, mutta älä anna sen estää sinua.
Voit jatkaa juoksemista tai istuskelua tyhjän panttina. Sehän on sinun oma todellisuus.Voit aina valita mille alat vai alatko millekkään. Sekin peijooni on valinta. Aikaa on, se ei lopu koskaan. Omalla kohdalla on päässyt räknäämään kuinka kauan maa ajassa minulta meni kun tulin vihdoin tajuihini. En kehtaa edes sanoa, koska se voisi antaa luvan teille alkaa lorvistelemaan.
Tajuihin tuleminen on loistavin kokemus vaikka se kyllä puistattaa, varsinkin nyt. Mikä ihme se sai vanhan Herikikin toistamaan kuolleita kaavoja vuosikymmeniä ja jopa vuosisatoja? Oppi ei kaada ojaan mutta oppimattomuus kaataa ja hautaa alleen kaikki hyvät alut.
Suunnan siirrosta on kysymys, jos jatkuvasti hamuatte ulkoista, niin sisäinen jää hämärään. Marssijärjestys on päälaellaan ja matka ei joudu. Eikö se nyt ala jo vähitellen valjeta? Valkeudessa on paljon helpompaa astella kuin hämärässä hortoilla.
Henrikkiä kutsutaan monelta suunnalta nykyisin. Olen kyllä onneni kukkuloilla varsinkin silloin kun joku napsauttaa vihdoin valonsa päälle. Ja onhan tässä seurakannussa vielä niitä, jotka napsuttelee valojaan yhtenään päälle ja pois. Tietoa on ja taitojakin riittävästi, mutta kun laiskansitkeys vaivaa niin huomaamattaan palaa vanhaan. No minkäpäs sille voi, vanha Henrikki ei jouda vartioimaan nappulaa, vaikka mieli kyllä tekisi. Joten älkää enää napsauttako pois päältä vaan kurillisesti antakaa loistaa.
Jotta semmosta tänään sunnuntaina, pyhänä päivänä. Eletään valossa ja valona. Henrikin työmaat kutsuu ja perästä kuuluu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti