Henrikin tunnelma nyt on kuin pienenä, kun on saanut lahjaksi jotakin, mistä on uneksinut joskus poikasena. On päiviä, hetkiä jolloin koko elämä sytkäyttää kerta laakista polvilleen. Tänään on sellainen päivä. Polvilleen meneminen on suurin KYLLÄ .
Voi meitä, kun emme ymmärrä, miten elämässä Jumala toimii. Haraamme vastaan, kun emme muusta tiedä, emmekä halua myöntyä. Viimeisen sanan sanomisen tärkeys sokaisee ja tekee kuuroksi. Kuvittelemme enemmän huonoa kuin hyvää. Muutenhan eläisimme paratiisissa, jos hyvän antaisimme tulla esiin.
Kyllä on hyvä, hyvä on parhaan alku, paras on Luoja Jumala. Jumala on rakkaus, lapset, siitä me elämme ja siihen me heräämme, kun tulemme tietämään elämän.
Henrikki on poissa ja läsnä yhtä aikaa. Mieleen tulee asioita maaelosta, jolloin horjuin ja kaaduin. Mietin miksi? Miksi en silloin tajunnut parastani? Miksi väen vängällä uhittelin ja ylpeilin voimieni tunnossa, vaikka olin aivan tyhjä. Tyhjempi kuin siemen säkki, josta kaikki siemenet on kylvetty peltoon tai taivaan tuuliin. Ketä minä poloinen mies parka kuvittelin petkuttavani? Naapuria vai sukuliaisa, jotka arvioivat tekemisiäni otsat kurtuilla ja suupielissä hymy. Siinä sitä otetaan Henkasta mittaa ja ei taida miespolo kyetä nousemaan enää.
Henkka nousta hutkahti kerta pierasulla, ihan tänne asti. Siinä ei kyselty osoitetta eikä maamerkkejä, ei pankkitilin numeroa tai katetta. Kaikki pyyhkiyty siinä rytäkässä taivaan tuuliin eikä niiden äärelle ole ikkään palattu. Ja minä kun räknäsin aina, ei riitä, riittää, ei riitä. Puskin töitä, kun muusta en tiennyt. Paitti niinä hetkinä, kun ittekseni makasin lavitsalla ja katsoin taivaan tähtiä ja ihmettelin kipua rinnassa. Kaikki ei ollu läheskään selvää vaan niin jatkoin taaperrusta.
Voi veikkoset pitkä on matka ja pidemmäksi menee ihmisen omasta toimesta. Tänään on kuitenki isot kekkerit täällä. Koko joukko on ilosta pinkeinä. Pinkiänä olo tarkoittaa ihan pollevana oloa. Henkimaailmassa ollaan pollevana vähän eri tavalla kuin siellä. Täällä onnitellaan kaikkia osallisia ja jaetaan ansaittu ilo laulamalla kiitosvirsiä moni äänisesti. Se on kuulkaa komiaa kuultavaa kun taivaan kansi soi. Nyt on semmonen aamu ja kyynelten virratessa rakkauden voima sen kun kasvaa ja vahvistuu. Yö on takana, aamu kirkkaana näyttää Luojan armon ja suuruuden. Eikö siitä jo Henrikkikin pirahuta muutaman kirkkaan kyyneleen.
Kaiken kaaoksen keskellä rakkaus ei väisty teistä eikä meistä. Jos lopettaisitte hortoilemisen ja asettuisitte armoon, ihan nuin vain huvikseen. Kiinnittäisitte ne sekasotkuiset ajatukset, toiveet ja utopiat sivuun. Istua töröttäisitte Henkan porukkaan vaikka siellä maaelossa vielä olettekin. Kuvitelkaa meät sinne tai ittenne tänne, valoisaan saliin, käsi käteen ja hymy naamaan. Kuvittelulla on enkelin siivet kun se lennähtää eteenpäin. Kuvittele ja elä todeksi. Niin jo vain ankeat aamut muttuu valoisammaksi ja mielen hätäily laantuu.
Ei tässä taikoja tehdä, kaikki on olemassa. Olemassa olosta tässä on kyse. Murtuman raosta se valo pääsee tunkeutumaan pimeimpäänkin loukkoon. Anna ittes murtua ja tulet tietämään mitä armo on. Sanovat kirkkaat tuolta ja lisäävät uutta saundia...
Jopas tässä tätä tulikin ja annahan kattoa mitä sitten seuraavaksi tapahtuu. Tämä on kuin ensi illassa istuttaisiin eturivillä ja jännitetään jotta ei henkiä tahdo muistaa vetää. Muistakaa nyt kuitenkin henkä vetää, teille sen on elinehto, me täällä ollaan hengissä ja hengessä sisällä koko ajan.
Kuullaan, siunataan, kiitetän. Rukoillaan ja ollaan hengessä vahvan herkkiä. Siitä se alkaa uusi elämä.sanoo Henrikki ja kumartaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti